Ajassa
Hammaslääkärin työssä osaamisen jatkuva kehittäminen on välttämätöntä. Ammattikunnalla on lakisääteinen ja eettinen velvollisuus kouluttautua läpi työuran. Työnantajaa laki velvoittaa turvaamaan täydennyskoulutuksen edellytykset. Säästöpaineissa osa hyvinvointialueista on kuitenkin alkanut säästää myös koulutusmäärärahoista. Hammaslääkärijärjestöjen päivitetty täydennyskoulutussuositus muistuttaa kaikkia hammaslääkäreitä ja työnantajia huolehtimaan riittävästä täydennyskoulutuksesta.
Uuden Kela-korvausmallin pohjaksi Hammaslääkäriliito ehdottaa mallia, joka kannustaa vaikuttavaan, säännölliseen ja ennalta ehkäisevään hoitoon sekä hoidon jatkuvuuteen. Tavoitteena on myös lisätä hoidon saatavuutta ja turvata entistä suuremmalle osalle väestöä mahdollisuus hakeutua yksityiseen suun terveydenhuoltoon.
Uutta Kela-korvausmallia tulee Hammaslääkäriliiton mukaan kehittää niin, että se kannustaa vaikuttavaan, säännölliseen ja ennalta ehkäisevään hoitoon sekä edistää suunterveyttä ja vähentää hoidon tarvetta. Mallin tulee parantaa hoidon saatavuutta ja helpottaa julkisen puolen hoitojonoja. Potilasturvallisuuden varmistamiseksi hammaslääkärin tulee jatkossakin päättää potilaan hammaslääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta.
Hampaiden reikiintyminen on saatava kuriin, epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointia on rajoitettava ja on vähennettävä runsaasti sokeria sisältävien tuotteiden kulutusta, painottaa Suomen Hammaslääkäriliitto eurovaalitavoitteissaan.
Nuorten aikuisten suunterveyteen vaikuttavat elämänvaiheen monet muutokset, kuten itsenäistyminen ja muutto omaan kotiin, varusmiespalvelu, opiskelijaelämä ja perheen perustaminen. Hammaslääkäriliiton Avaa suu -kampanja kannustaa erityisesti nuoria aikuisia pitämään huolta suunterveydestä. Kevään kampanja-aika on 18.–31.3.2024. Suunterveyspäivää vietetään vuosittain 20. maaliskuuta.
Suomalainen suun terveydenhuolto on jokaisen tarvitsema peruspalvelu, jota noin kaksi miljoonaa suomalaista aikuista käyttää joka vuosi. Tulevien vuosien avainkysymys on, miten tarvittavat palvelut saadaan turvattua ihmisille läpi elämän.
Hammaslääkärien työhyvinvointi on säilynyt varsin vakaana terveydenhuollon suuressa muutoksessa, mutta julkisella puolella työskentelevät kokevat työkuormituksen suuremmaksi ja vaikutusmahdollisuudet pienemmiksi kuin yksityisellä puolella toimivat, kertoo Hammaslääkärien työhyvinvointitutkimus 2023.
Uuden Kela-korvausmallin tulee Hammaslääkäriliiton mukaan kannustaa säännölliseen hoitoon, jolla voidaan turvata hoidon oikea-aikaisuus, edistää suunterveyttä ja vähentää hoidon tarvetta. Uuden korvausmallin suunnittelu on päätetty aloittaa osana hallitusohjelmaa. Suun terveydenhuollon palvelujen näkökulmasta uudistus on Hammaslääkäriliiton mielestä erittäin tarpeellinen.
Suomen ikääntyvässä väestössä yhä useampi on hampaallinen. Suunterveyden ja hampaiston toimintakunnon ylläpito on tärkeää sekä yksilön terveyden, elämänlaadun ja ravitsemuksen että palvelujen riittävyyden kannalta. Hammaslääkäriliiton syksyn Avaa suu -kampanjassa muistutetaan ikääntyneen väestön suunterveyden merkityksestä. Kampanja on käynnissä 4.–17.9.
Hallitus aikoo korjata terveydenhuollon kuormittunutta tilannetta korottamalla Kela-korvauksia viimeistään vuodenvaihteessa. Kela-korvauksia korotetaan tuntuvasti ja ne painottuvat perusterveydenhuoltoon. Hammaslääkäriliitto edellyttää, että korotuksia kohdennetaan myös suun terveydenhuoltoon, joka on osa perusterveydenhuoltoa.