Haluatko vaikuttaa ammattikunnan asioihin, hammaslääkärien työelämään ja edunvalvontaan? Hae mukaan Hammaslääkäriliiton valiokuntiin. Haku kaudelle 2025–2026 on käynnissä 15.11.2024–6.1.2025.
Kuin purjeveneen kapteeni, joka osaa navigoida ja viedä miehistöään päättäväisesti eteenpäin. Hän kuuntelee, kannustaa ja on henkilöstön tukena. Hän on timanttinen esihenkilö, joka katsoo eteenpäin ja ohjaa esimerkillään, kuvailevat ehdotuksen tehneet kollegat EHL, johtava hammaslääkäri Hanna Kangasmaata. Hänelle myönnettiin vuoden 2024 Hyvä hammaslääkäriesihenkilö -kunniamaininta ansioistaan innostavana, kannustavana ja motivoivana esihenkilönä.
Vuoden 2024 Meidän työ -kunniamaininnan sai PlusTerveys Turun Hammaskulman työyhteisö, jonka ansioita ovat erityisesti kehittymismyönteisyys, työpaikan pitkä historia ja se, että myös vaikeista asioista voidaan keskustella yhdessä. Hammaskulma erottui joukosta myös perusteellisella ja monipuolisella hakemuksellaan, kerrotaan palkinnon perusteluissa.
Jokaisella on oikeus hyvään suunterveyteen. Hallituksen esittämä Kela-korvausten nosto ja kehittäminen ovat Hammaslääkäriliiton mukaan oikea askel siihen suuntaan, että suun terveydenhuollon potilasmääriä voidaan tasata paremmin julkisen ja yksityisen sektorin välillä. Tämä ei saa kuitenkaan johtaa siihen, että suun terveydenhuollon rahoitusta vähennetään hyvinvointialueilta tai julkisia palveluja ei enää tarjota koko väestölle.
Hammaslääkärin työssä osaamisen jatkuva kehittäminen on välttämätöntä. Ammattikunnalla on lakisääteinen ja eettinen velvollisuus kouluttautua läpi työuran. Työnantajaa laki velvoittaa turvaamaan täydennyskoulutuksen edellytykset. Säästöpaineissa osa hyvinvointialueista on kuitenkin alkanut säästää myös koulutusmäärärahoista. Hammaslääkärijärjestöjen päivitetty täydennyskoulutussuositus muistuttaa kaikkia hammaslääkäreitä ja työnantajia huolehtimaan riittävästä täydennyskoulutuksesta.