1940-luku

Sodasta jälleenrakennukseen

Monet hammaslääkärit komennettiin puolustusvoimien lääkintä- ja hammaslääkintähuollon tehtäviin. He hoitivat potilaita joukkosidontapaikoilla sekä kenttä- ja sotilassairaaloissa.

Suu- ja leukakirurgisten sotavammojen hoito keskitettiin muutamaan sotilassairaalaan. Hoitomenetelmiä jouduttiin kehittämään paikan päällä, kun rintamalta tuotiin kasvojen ja leukojen alueelle vaikeasti haavoittuneita.

Puolustusvoimien veripalvelu toimi varsinkin jatkosodan aikaan paljolti naishammaslääkärien ja hammaslääketieteen kandien voimin Yrjö Paateron johdolla. Taustalla oli naapuruus: Helsingin yliopiston Serobakteriologian laitos sijaitsi samassa talossa kuin Odontologian laitos.

Säännöstely toi tarvikepulan

Pulaa oli lähes kaikesta. Liitto pyrki turvaamaan vastaanotoille välttämättömien hoitotarvikkeiden, kuten saippuan, ja sideharson saannin säännöstelyn keskellä. Liitto myös ohjeisti jäseniä esimerkiksi vanun käytöstä. Vanua piti säästää ja korvata se puuvanulla aina kun mahdollista. Pulaa oli myös työtakeista ja tietysti hammaskullasta.

Juuri ennen sotaa oli ehditty perustaa hammaslääkärien keskinäinen sotavahinkokorvausjärjestelmä. Se osoittautui tärkeäksi kollegoille, joiden vastaanotot vaurioituivat pommituksissa tai jotka joutuivat evakkoon menetetyiltä alueilta. Lisäksi hammaslääkäreille perustettiin rahasto korvaamaan sodanajan ansionmenetyksiä.

Potilaina sotainvalideja, evakkoja ja kotikylän asukkaita

Joukko hammaslääkäreitä lupautui antamaan sotainvalideille ilmaista hammashoitoa. Liiton ylimääräisessä kokouksessa 1940 päätettiin kehottaa jäseniä ilmoittamaan nimensä kansliaan, jos aikovat tehdä samoin. Myös evakoille tarjottiin hammashoitoa Suomen Huollon kanssa tehdyllä sopimuksella.

Vuosikymmenen lopulla hammaslääkäreitä oli 1 254.  Hammashoito oli vielä varsin vaatimatonta perushoitoa – paikkausta, tulehtuneiden hampaiden poistoa ja proteesien tekoa. Hampaita porattiin jo yleisesti naruporalla ja paikattiin amalgaamilla, joka sekoitettiin amalgaamihuhmareessa käsin. Suutulehdusten hoidossa edistyttiin, kun penisilliini tuli markkinoille.

Hammaslääkärit hoitivat potilaita yleensä ilman avustajaa. Liitto järjesti ensimmäiset hammashoitajakurssit 40-luvun lopulla.

Lähteet:
Bäckström M. Suomen Hammaslääkäriliitto – Finlands Tandläkarförbund r.y. 1924–1974. Joensuu 1974.
Jalkaporasta bioaikaan. Hammaslääketiedettä ja suun terveydenhuoltoa sotavuosilta 2000–luvulle. Aurora-ryhmä ja Julkaisuosakeyhtiö Elias. Vaasa 2012.