Tiedote: Hammaslääkäriliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi Henna Virtomaa

Julkaistu: 
1.11.2019
Hammaslääkäriliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu terveydenhuollon erikoishammaslääkäri Henna Virtomaa, joka aloittaa tehtävässä 28.11.2019. Liiton nykyinen toiminnanjohtaja Matti Pöyry jää eläkkeelle vuoden 2019 lopussa.

Virtomaa siirtyy Hammaslääkäriliittoon Vantaan suun terveydenhuollosta, jossa hän on toiminut johtavana ylihammaslääkärinä vuodesta 2017 sekä ennen sitä eri tehtävissä vuodesta 2002.

Lisäksi hän on työskennellyt eri kuntien terveyskeskuksissa, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:llä ja yksityishammaslääkärinä. Hammaslääkäriliiton luottamustehtävissä Virtomaa on toiminut muun muassa liiton valtuuston jäsenenä vuosina 2007–2016.

– Otan innostuneena vastaan Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtajan tehtävän. Työlläni haluan jatkaa ja entisestään vahvistaa liiton roolia koko ammattikunnan edunvalvojana, suun terveydenhuollon asiantuntijana sekä suunterveyden puolestapuhujana. Liiton on tärkeä olla joka käänteessä aktiivisesti mukana ja viedä suunterveysasiaa eteenpäin.

Suomen Hammaslääkäriliitto on hammaslääkärien ja alan opiskelijoiden akavalainen asiantuntija- ja edunvalvontajärjestö, johon kuluu noin 7400 jäsentä eli yli 90 prosenttia ammattikunnasta. Hammaslääkäriliitto on mukana vaikuttamassa ja kehittämässä suun terveydenhuoltoa sekä edistämässä suomalaisten suunterveyttä. Liiton tehtävänä on myös vaalia hammaslääkärien eettisiä arvoja ja edistää ammattikunnan eettistä keskustelua.

Lisätiedot: Henna Virtomaa, p. 0500 828 529, henna.virtomaa@fimnet.fi

Custom addthis block