90 vuotta suunterveyden puolesta

Julkaistu: 
2.12.2014
Hammaslääkäriliiton juhlavuosi huipentui seminaariin, jonka teemana oli 90 vuotta suunterveyden puolesta. Suomen Hammaslääkäriliitto perustettiin 6.12.1924.

– Ensimmäisissä säännöissä kiteytyivät liiton päämäärät, jotka edelleen 90 vuotta myöhemmin elävät. Liiton tarkoitus oli ja on liittää yhteen maamme hammaslääkärit heidän yhteiskunnallisten ja taloudellisten etujensa parantamiseksi sekä arvokkaan hengen ja hyvän toveruuden ylläpitämiseksi, totesi liiton puheenjohtaja Sirpa Korhonen seminaarin avatessaan.

– Kehon ja kasvojen osana suulla on keskeinen asema tunne-elämän ilmaisijana, mutta se on myös ihmisen hyvinvoinnin kuvastin. 90-vuotiaan Hammaslääkäriliiton tavoitteena on saada tarpeelliset suun terveydenhuoltopalvelut turvattua maassamme koko väestölle – ja vielä niin, ettei ihmisen tulo- tai koulutustaso näkyisi suusta, Korhonen summasi.

Valtiovallan tervehdyksen tuonut sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty nosti esiille Hammaslääkäriliiton ja hammaslääkärien työn arvostuksen ja maineikkaat perinteet suunterveyden ja suun terveydenhuollon edistäjinä. Hän myös kiinnitti huomiota julkisen ja yksityisen suun terveydenhuollon voimavarojen ja osaamisen tehokkaampaan hyödyntämiseen sekä ennaltaehkäisyyn ja terveydenedistämiseen terveyserojen kaventamiseksi.

– Kiitän lämpimästi suun terveydenhuollon henkilöstöä arvokkaasta työstä potilaiden hyväksi, päätti Räty puheensa.

Hammaslääkäriliiton 90-vuotisjuhlaseminaari järjestettiin luottamushenkilöille ja yhteistyökumppaneille Helsingissä 27.11.

Liiton kunniajäsenyys myönnettiin EHL Heikki Hietaluomalle, teollisuusneuvos Heikki Kyöstilälle, HLT, professori Helena Rannalle, Dr. Piret Välille ja HLL Pekka Wärelle.

Tutustu menneiden vuosikymmenten tapahtumiin Kieltolaista hoitotakuuseen – Suomen Hammaslääkäriliitto 90 vuotta -julkaisusta.

Custom addthis block