Nuuskakielto aiheellinen - tupakkateollisuus saalistaa nuorista nikotiiniriippuvaisia käyttäjiä

Lääkärit tupakkaa vastaan -verkosto luovutti nuuskakannanottonsa peruspalveluministeri Paula Risikolle 18.3.2009. Verkosto kannattaa nuuskan maahantuonnin kieltämistä. Kannanoton on allekirjoittanut 230 lääkäriä ja hammaslääkäriä.

Nyt kun nuorten tupakan poltto on kääntynyt laskuun, Suomen markkinoille yritetään tuoda tupakkatuotetta, jolla ei ennestään ole kuin mitättömän pieni käyttäjämäärä. Suunnittelemalla uusia, nuoriin vetoavia tuotteita ja pakkauksia tupakkateollisuus houkuttelee uusia käyttäjiä erityisesti nuorista. Tupakan käyttöähän ei juuri kukaan aloita enää aikuisena.
Nuuskan puolustajat tähtäävät asian sivuun väittämällä, että nuuska aiheuttaa pienempiä haittoja kuin poltettava tupakka. Tärkein vaikutus on nuuskan aiheuttama voimakas riippuvuus ja tupakan menekin lisääntyminen. Nuuska ei tule korvaamaan poltettavaa tupakkaa, vaan se tulee savukkeiden lisäksi. Ruotsissa tupakan kokonaiskulutus henkeä kohden on suurempi kuin Suomessa, eikä se ole vähentynyt läheskään samalla tavalla kuin Suomessa tapahtuu koko ajan.
Tupakkatuotteiden menekin edistäminen ei liity mitenkään suvaitsevaisuuteen tai oikeuteen päättää omista asioistaan. Yleensä takana on tupakkateollisuuden suuri raha.

Lisätietoja: Aira Lahtinen, erikoishammaslääkäri
Lääkärit tupakkaa vastaan -verkoston puheenjohtaja
puh. 040 578 366

Lääkärit tupakkaa vastaan -verkoston kannanotto 18.3.2009:

Nuuskakielto aiheellinen - tupakkateollisuus saalistaa nuorista nikotiiniriippuvaisia käyttäjiä

Nuuskan terveyshaitoista ei sen käyttäjillä ja sitä kokeilevilla ole useinkaan oikeaa tietoa. Eräät korkeassa asemassa olevat poliitikot vähättelevät julkisuudessa nuuskan haittoja. Tämä on vaarallinen ja vastuuton viesti nuorille. Tupakkaa ja nuuskaa kokeillaan yleensä lapsuuden ja nuoruuden rajamailla, harvoin enää täysi-ikäisenä. On viitteitä, että nuorille riippuvuus syntyy nopeammin kuin täyskasvuisille. Jo muutama käyttökerta voi aiheuttaa riippuvuuden. Noin yhdeksälle kymmenestä käyttäjästä kehittyy voimakkaampi riippuvuus kuin monista huumeista. Tupakkatuotteiden nimittäminen "nautintoaineiksi" antaa asiasta täysin väärän kuvan. Nuuska on riippuvuutta aiheuttava syöpävaarallinen myrkky.

Nuuskan terveyshaitoista on kiistaton näyttö. Ikeniin nuuska aiheuttaa pysyviä vetäytymiä ja hampaisiin värjäytymiä. Nuuskaan makuaineeksi lisätty sokeri aiheuttaa helposti reikiä nuuskaärsytyksen paljastamiin hammaskauloihin. Kaikki suutupakkatuotteet aiheuttavat suun limakalvon ärsytystä ja ryppyisiä läikkiä siihen kohtaan, jossa nuuskaa pidetään.

EU:n komission asettama tieteellinen komitea julkaisi 2008 laajan raportin nuuskaa koskevista tutkimuksista. Raportin mukaan nuuskassa on enemmän syöpävaarallisia aineita kuin missään muussa suuhun laitettavassa tuotteessa. Nuuskasta saa keskimäärin kuusinkertaisen annoksen syöpää aiheuttavia nitrosamiineja savukkeisiin verrattuna. Nuuskassa on vaihtelevasti myös muita syöpävaarallisia aineita, kuten kuivatuksessa syntyneitä polysyklisiä aromaattisia hiilivetyjä (PAH), käymisessä syntynyttä uretaania (etyylikarbamaatti), raskasmetalleja, formaldehydiä ja asetaldehydiä sekä pieniä määriä radioaktiivisia aineita. Kaikkiaan savuttomissa tupakkalaaduissa on todettu 28 eri syöpävaarallista ainetta. Eri nuuskalaaduissa syöpävaarallisten aineiden pitoisuudet vaihtelevat, mutta niiden määristä käyttäjä ei saa tietoa.

Useiden nuuskalaatujen on osoitettu lisäävän ei ainoastaan suusyöpäriskiä, vaan myös ruokatorven syövän sekä haimasyövän riskiä. Ruotsalaisen nuuskan käyttäjillä on todettu pään ja kaulan alueen syöpien ja haimasyövän lisääntyneen. Syövän kehittyminen kestää vuosikymmeniä, eikä ruotsalaisen nuuskan suusyöpävaarasta pitkäaikaisessa käytössä ole vielä luotettavaa tietoa.

Nuuskan käyttö lisää tappavien sydäninfarktien ja aivohalvausten vaaraa ja kohottaa verenpainetta.

Raskaudenaikaisella nuuskankäytöllä saattaa olla yhteyttä ennenaikaisiin synnytyksiin ja raskausmyrkytyksiin. Kaikki tupakan käyttö olisikin lopetettava jo ennen raskauden suunnittelemista, koska nikotiiniriippuvuudesta ei ole helppo päästä kerralla eroon.

Nuuska ei sovi tupakoinnin lopettajalle

Nuuska pitää veren nikotiinipitoisuuden kauemmin korkeana kuin savukkeet. Se ei nosta veren nikotiinipitoisuutta yhtä nopeasti kuin poltettava tupakka, koska nikotiini imeytyy limakalvolta hitaammin kuin keuhkoista. Nieltyä nikotiinia imeytyy myös ohutsuolesta, mutta maksa hajottaa sen ennen verenkiertoon joutumista. Nuuskasta imeytyneen nikotiinin kokonaismäärä saattaa olla suurempi kuin savukkeista saatava.

Nuuskankäytön lopettajan vieroitusoireet ovat samanlaisia kuin tupakoinnista luopuvalla. Usein nuuskan käytöstä on vaikeampi päästä eroon kuin savukkeista varsinkin, jos käyttää runsaasti nikotiinia sisältäviä nuuskalaatuja.

Tupakanpolton lopettamisen apuna ei nuuskan tehosta ole yhtään tieteelliset vaatimukset täyttävää tutkimusta, kuten on nikotiinikorvaushoidosta ja muista lääkehoidoista. Nuuskasta saa enemmän nikotiinia kuin nikotiinikorvaushoidon suositelluista annoksista. Siksi nuuska ei sovi vieroitukseen, vaan voi aiheuttaa entistä vaikeamman nikotiiniriippuvuuden.

Tupakan käyttö vähenee parhaiten ilman nuuskaa

Tupakointi on vähentynyt kaikissa länsimaissa kolmasosaan 50 vuoden takaisesta ja vähenee edelleen. Suomalaisista miehistä enää 24 prosenttia tupakoi. Viimeisen tiedon mukaan ruotsalaisista miehistä 11 prosenttia polttaa tupakkaa ja päivittäin tupakkaa käyttää 27 prosenttia, kun nuuskan käyttäjät lasketaan mukaan. Tupakkateollisuus on hankkinut Ruotsissa nuuskalla ylimääräisen 3 prosentin osuuden vakituisia päivittäisiä käyttäjiä. Monet käyttävät sekä nuuskaa että savukkeita.

Edellä olevan perusteella voidaan otaksua, että nuuskan myynnin salliminen EU-maissa pikemminkin lisäisi tupakan käyttäjien määrää kuin vähentäisi sitä. Uudet nuuskan käyttäjät rekrytoidaan erityisesti nuorista, joiden on helppo käyttää nuuskaa missä tahansa aikuisten huomaamatta. Urheilijoille nuuskan uskotellaan parantavan suorituskykyä, vaikka nikotiini heikentää verenkiertoa ja myös lisää tapaturmavaaraa.

Nuuskan salliminen EU:ssa käynnistäisi ennen näkemättömän syöpävaarallisen tuotteen väestökokeilun nuorilla ihmisillä. Lääkärit tupakkaa vastaan -verkosto pitää tärkeänä, että EU:n markkinoilla ei sallita nuoria houkuttelevaa riippuvuutta aiheuttavaa nuuskaa. Kaikki voimat on yhdistettävä suojelemaan nuoria tupakan terveyshaitoilta ja tukemaan nikotiiniriippuvaisia eroon sairaudestaan. Tupakkateollisuuden taloudelliset intressit eivät saa mennä kansalaisten terveyden edelle.

Lähteet:
Report on Health Risks of Smokeless Tobacco by the EU Scientific Committee on Emerging and Newly Erupting Risks. Hyväksytty 6. helmikuuta 2008 EU:n tieteellisen komitean yleiskokouksessa. http://ec.europa.eu/health/ph_risk/committees/04_scenihr/docs/scenihr_o_013.pdf
Holm L-E, Fisker J, Larsen B-I, Puska P, Gudmundsson S. Tupakointikatastrofia ei ratkaista vaihtamalla tupakka nuuskaan. Suomen Lääkärilehti 48/2008.

Aira Lahtinen, HLL, Lääkärit tupakkaa vastaan -verkoston puheenjohtaja
Eeva Nordman, syöpätautien emeritaprofessori
ja 228 muuta lääkäriä ja hammaslääkäriä

  Palaute Ohjeet Sivukartta
Suomen Hammaslääkäriliitto 2007