Vantaa edistää kuntalaisten suun terveyttä

Vantaa on lähtenyt taisteluun vantaalaisten hampaiden kunnon huonontumista vastaan STEEM-hankkeella. Vuosina 2006-2008 sosiaali- ja terveystoimen henkilökunnalle ja opettajille järjestetään koulutusta suun terveyden edistämisestä, ja kuntalaisia varten kaupungin Internet-sivuilta löytyy omahoitoa auttavaa tietoa. STEEM-lyhenne muodostuu sanoista "suun terveyden edistämisen elämänkaarimalli". Hankkeen tavoitteena onkin tavoittaa välillisesti kaikki vantaalaiset. Hankkeen rahoittamiseen osallistuu Etelä-Suomen lääninhallitus.

Hankkeen keskeisenä tavoitteena on parantaa kaiken ikäisten vantaalaisten suun terveyttä. Hankkeen aikana suun terveydestä ja sen edistämisestä järjestetään koulutuksia neuvola- ja kouluterveydenhoitajille sekä päivähoidon henkilökunnalle. Kouluttamalla virkistetään henkilökunnan muistia suun terveyden merkityksen huomioimisesta arkipäivän asiakastyössä.

Päivähoidolle lahjoitettiin ksylitolierä

Esimerkiksi päiväkoteja kannustetaan lisäämään ksylitolin käyttöä päivittäiseksi tavaksi. Päiväkoteihin ja ryhmäperhepäiväkoteihin tehdyn kyselyn vastausten perusteella yli puolet Vantaan päiväkodeista näin jo tekeekin. Hanke lahjoitti hiljattain jokaiseen kunnalliseen päiväkotiin, ryhmäperhepäiväkotiin sekä perhepäivähoitajille ksylitolierän. Lahjoituksen saivat myös yksityiset päiväkodit ja ryhmäperhepäiväkodit.

Pikkulasten kariesta ehkäistään järjestämällä hammashoitoloissa maksuttomia sylkitestejä odottaville äideille. Muutamassa koulussa ja päiväkodissa järjestetään säännöllisesti hampaiden ryhmäpesuopetusta hankkeen ajan. Työikäinen väestö huomioidaan Internet-sivujen suun omahoito-ohjeilla. Koulujen ja päiväkotien vanhempien vanhempainiltoihin tehdään myös materiaalia suun terveyden hoidosta samoin kuin neuvoloiden perhevalmennuksiin.

Taustaa hankkeelle

Vantaan suun terveydenhuollossa pohdittiin vuonna 2005, kuinka vantaalaisten suun terveyttä voitaisiin edistää elämän eri vaiheissa. Lähtökohtana oli lasten ja nuorten suun terveyden kunnon heikentyminen, nuorten aikuisten ylipainon lisääntyminen sekä väestön ikärakennemuutos.

Hankkeella on kolme työntekijää: vastuuhenkilönä ylihammaslääkäri Irma Arpalahti sekä hanketyöntekijöinä suuhygienisti Hanna-Mari Kommonen ja hammashoitaja Johanna Brunberg.

Vantaan ennaltaehkäisevän hammashoidon Internet-sivut löytyvät: www.vantaa.fi > hammashoito.

 
  Palaute Ohjeet Sivukartta
Suomen Hammaslääkäriliitto 2005