Suusyöpä

 

 

Mikä suusyöpä on?
Suurin osa ihmisistä on kuullut erilaisista syövistä kuten rinta- tai keuhkosyövästä. Syöpä on pahanlaatuinen kasvain, joka voi tulla mihin tahansa kehon osaan, myös suuhun. Yli 90 % suusyövistä kehittyy limakalvojen pintasolukosta. Suusyöpä kehittyy yleisimmin kieleen, huuliin, poskeen tai ikenille.

Kenelle suusyöpä tulee?
Suusyöpään sairastuvat yleensä yli 40-vuotiaat, useammin miehet kuin naiset. Tutkimuksissa on kuitenkin todettu suusyövän yleistyneen myös nuoremmilla. Suomessa diagnosoidaan vuosittain noin 250 uutta suusyöpätapausta, joista noin puolet paranee. Jos suusyövät saataisiin diagnosoitua ja hoidettua riittävän aikaisessa vaiheessa, kuolleisuutta suusyöpään voitaisiin huomattavasti vähentää.

Mitkä tekijät altistavat suusyövälle?
Suurin osa suusyövistä liittyy tupakkaan ja alkoholiin. Savukkeiden, sikarin ja piipun polton sekä alkoholin käytön tiedetään lisäävän suusyövän riskiä. Tupakoinnin ja alkoholin käytön yhdistäminen on todettu erityisen haitalliseksi ja suusyövän saamisen riski nousee suhteessa tupakoinnin ja käytetyn alkoholin määrään. Suusyöpä voi kehittyä myös kohtiin, joissa on paikallinen suusyövän riskiä lisäävä muutos, esimerkiksi nk. leukoplakialeesio. Liiallinen altistuminen auringon UV-säteilylle (esim. ulkotyötä tekevät) lisää huulisyövän riskiä.

Miltä suusyöpä näyttää?
Suusyöpä on hyvin monimuotoinen. Se voi tulla yhtä hyvin sellaiselle, jolla on omat hampaat suussa kuin hampaattomalle proteesin käyttäjällekin. Joskus suussa oleva vaalea tai punainen laikku voi olla suusyöpää, mutta useimmiten syöpä ilmenee kovareunaisena haavaumana, joka ei parane. On tärkeää mennä hammaslääkäriin, mikäli vaivat eivät parane kahdessa viikossa.

Miten suusyövän voi havaita?
Tarkastaessaan hampaat hammaslääkäri katsoo myös posken ja kielen limakalvot, ikenet ja huulet. Suun tarkastus on hyvin yksinkertaista ja suusyövän varhaisoireet huomaa usein helposti. On olemassa myös liuoksia, jotka suuhun laitettuna tuovat esiin ne limakalvon kohdat, joissa on huolestuttavia muutoksia.

Mitä tapahtuu, jos hammaslääkäri epäilee suusyöpää?
Jos hammaslääkäri epäilee suusyöpää, hän joko ottaa muutoksesta kudoskoepalan (biopsia) tai lähettää potilaan eteenpäin sairaalaan. Sairaalassa potilaalle tehdään perusteellinen suun ja nielun tutkimus ja otetaan kudoskoepala diagnoosin määritystä varten. Patologi tutkii kudosnäytteen mikroskoopilla nähdäkseen, sisältääkö se syöpäkasvainsoluja vai ei.

Mitä tapahtuu seuraavaksi?
Jos näytteessä todetaan syöpäsoluja, tehdään jatkotutkimuksia kuten yleinen lääkärintarkastus, verikokeita, röntgenkuvia tai muita kuvantamistutkimuksia. Näiden tutkimusten perusteella päätetään valittava hoitomuoto.

Miten suusyöpää hoidetaan?
Suusyöpää voidaan hoitaa leikkauksella, sädehoidolla tai solunsalpaajilla tai kaikilla näillä riippuen syövän tyypistä ja etenemisasteesta.

Voiko suusyövän parantaa?
Paranemismahdollisuudet ovat hyvät, jos syöpä havaitaan kyllin ajoissa. Mitä pienempi muutos on sitä parempi on paranemisen ennuste. Valitettavasti monet syövistä havaitaan aivan liian myöhäisessä vaiheessa ja tähän on usein syynä se, etteivät ihmiset käy säännöllisesti hammaslääkärin tarkastuksissa.

Voiko suusyöpä tappaa?
Suomessa todetaan vuosittain noin 200 uutta suuontelon syöpätapausta, ja noin puolet syöpädiagnoosin saaneista potilaista kuolee tautiin.
Valitettavasti uusien suusyöpätapausten määrä on kasvussa. Jos syövät havaittaisiin ajoissa, kuolleisuus pienenisi huomattavasti.

Mitä voin tehdä pitääkseni suuni terveenä?
On tärkeää käydä vähintään kerran vuodessa hammaslääkärin tarkastuksessa, vaikka käyttäisikin proteeseja. Tämä on erityisen tärkeää, jos käyttää alkoholia ja tupakoi.

Hampaita harjatessa kannattaa tarkkailla, onko suuhun tullut muutoksia ja kertoa hammaslääkärille mistä tahansa valkoisesta tai punaisesta laikusta tai haavaumasta, joka ei parane kahdessa viikossa.

Auringossa oleiltaessa on hyvä käyttää riittävällä suojakertoimella varustettua aurinkovoidetta ja levittää suojavoidetta myös huulille.

Monipuolinen ruokavalio, joka sisältää paljon A-, C- ja E-vitamiinia, auttaa ehkäisemään suusyövän kehittymistä. Runsas kasvisten, marjojen ja hedelmien käyttö lisää elimistön puolustuskykyä erilaisia syöpiä vastaan.

Tupakoinnin ja alkoholin käytön vähentäminen on olennaisen tärkeää suusyövän ehkäisyssä. Säännölliset hammaslääkärikäynnit saattavat pelastaa henkesi.

Lisätietoja:
www.rdoc.org.uk/
www.kaypahoito.fi
www.guycroft.clara.net/cancer/mouth.htm
www.cancercenter.com/mouth-cancer-symptoms.htm
www.hyvaterveys.fi
 

Kirjallisuutta:
- Meurman, Murtomaa, Le Bell, Autti: Therapia Odontologica, uudistettu laitos, 2003, s. 814, 1076.
- Joensuu, Roberts, Teppo: Syöpätaudit

 
  Palaute Ohjeet Sivukartta
Suomen Hammaslääkäriliitto 2005