Lausunto työryhmän muistiosta julkisissa sosiaali- ja terveydenhuollon tiloissa tapahtuvan yksityisen terveydenhuollon korvaamisesta

Sosiaali- ja terveysministeriölle 24.3.2009

Suomen Hammaslääkäriliitto kiittää mahdollisuudesta tulla kuulluksi asiassa ja toteaa lausuntonaan seuraavaa:

Hammaslääkäriliitto pitää kannatettavana mietinnöstä esiin tulevaa pyrkimystä sairausvakuutuskorvausjärjestelmän kehittämiseksi. On silti todettava, että ehdotettu uudistus on merkitykseltään vähäinen eikä tuo ratkaisua käsillä oleviin terveydenhuollon haasteisiin. Hammaslääkäriliitto katsoo, että sairausvakuutuskorvauksia tulisi kehittää ensisijaisesti siten, että potilaalla olisi mahdollisuus saada hoitoa sekä kunnallisessa että yksityisessä terveydenhuollossa omakustannusosuuksien poikkeamatta olennaisesti toisistaan. Sosiaali- ja terveysministeriön sairausvakuutuksen kehittämistä 2007 pohtineen työryhmän ehdotukset olisi toteutettava pikaisesti. Hammaslääkäriliitto katsoo, että nyt ehdotetulla uudistuksella voisi olla vaikutusta lähinnä joidenkin syrjäseutujen terveydenhuollon toteuttamiseen. Uudistusta voitaisiinkin kokeilla ensin paikallisesti ja selvittää näin sen vaikutukset.

Mietinnössä todetaan, että sitä asiaa pohtineella työryhmällä ei ole ollut mahdollisuuksia selvittää uudistuksen vaikutuksia yksityisten palveluntuottajien ja yritysten toimintaan. Tämä on kuitenkin aivan keskeinen kysymys selvityksessä, jossa pohditaan kilpailuneutraliteettikysymyksiä. Selvityksessä omaksuttu kanta, jonka mukaan kilpailuneutraliteetti toteutuu avoimessa kilpailutuksessa, on puutteellinen ja optimistinen. Kilpailuneutraliteettia arvosteltaessa on tarkasteltu vain vuokralaisten välistä neutraliteettia, mutta ei lainkaan vuokralleantajien välistä neutraliteettia. Vuokralleantajien kesken julkisella vuokralleantajalla on huomattava etu yksityiseen nähden. Uudistuksella olisikin haitallisia seurauksia yksityisille vuokramarkkinoille sitä kautta, että yksityisen vuokralleantajan mahdollisuudet kilpailla julkisen vuokralleantajan kanssa eivät ole tasaveroiset. Näin ollen yksi koko hankkeen keskeisimmistä kysymyksistä on jätetty jatkoselvittelyn varaan. Lienee selvää, että ilman tällaista perusteellista selvitystä ei hanketta voida viedä eteenpäin.

Kunnan erilaisten veroetujen laskennallinen lisääminen - siinäkin tapauksessa, että ne voidaan laskea - abstraktiin vuokrahintaan ei tuota tyydyttävää lopputulosta, koska tuo abstrakti vuokrahinta, johon veroetu lisättäisiin, ei ole ankkuroitu mihinkään. Epäselvä on mietinnön sivulla 25 esitetty vaihtoehto omakustannushinnan käyttämisestä vuokran määrittämisen perusteena markkinavuokran sijaan. Omakustannushinta ja markkinahinta ovat kaksi täysin eri asiaa.

Sivulla 28 on erikoisella tavalla tuotu esiin mahdollisuus toteuttaa uudistus ensivaiheessa vain julkisen terveydenhuollon oman henkilöstön piirissä. Vaikka tämä vaihtoehto jo samassa kappaleessa tyrmätään kilpailuneutraliteettiin vedoten, jää maininnan tarpeellisuus ja tarkoitus epäselväksi. Samoin epäselvä on maininta siitä, että kunnat ovat vastuussa tilojen vuokraamisesta terveydenhuollon järjestämisen ja hoitotakuun toteutumisen näkökulmista tarkoituksenmukaisella tavalla.

Mietinnön sivulla 29 on pohdittu esityksen vaikutuksia julkiseen ja yksityiseen terveydenhuoltoon. Päästyään esittämästä tarjoajien tasapuolista kohtelua, mietintö kuitenkin tosiasiallisesti ottaa kantaa tarjoajien valintaan toteamalla, että suurien ulkopuolisia terveydenhuoltopalveluita tarjoavien yritysten asettumisella vuokralaiseksi julkisen terveydenhuollon tiloihin, olisi negatiivisia vaikutuksia julkiselle terveydenhuollolle. Toisaalta taas puolletaan julkisen terveydenhuollon työntekijöiden sitouttamista työhön mahdollisuudella yksityisvastaanoton perustamiseen. Avoin ja syrjimätön menettely ei sisällä mitään tämän kaltaisia ajatuskuvioita.

Ystävällisin terveisin,

Heikki Kuusela
lakimies
Suomen Hammaslääkäriliitto

 

  Palaute Ohjeet Sivukartta
Suomen Hammaslääkäriliitto 2007