Lausunto hallituksen esityksestä HE 61/2009 vp laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle 12.5.2009
Suomen Hammaslääkäriliitto pitää esitettyä lainsäädäntömuutosta tarpeellisena. Lainmuutos selkeyttää suuhygienistien asemaa palvelujen antajana. Asia esitettiin vuonna 2007 valmistuneessa STM:n asettaman sairausvakuutuksen sairaanhoitovakuutuksen kehittämistyöryhmän mietinnössä. Hammaslääkäriliitto pitää tärkeänä, että muitakin työryhmän ehdotuksia lähdetään edistämään.
Lakiesityksen mukaan suuhygienistin hoidosta korvattaisiin suoraan korvaustaksan mukainen määrä. Tämän ns. euromääräisen korvauksen periaate esitettiin em. työryhmän mietinnössä ja pidämme sitä selkeänä ja potilaan edun mukaisena: hoidosta maksettavaksi jäävä omavastuu on helppo hahmottaa. Nykyisin röntgen- ja laboratoriotutkimuksia sekä fysioterapiahoitoa korvaavan taksan laskuperiaatteet ovatkin erittäin sekavat ja vaatisivat ehdottomasti selkeyttämistä.
Ehdotuksen mukaan suuhygienistin antama hoito korvattaisiin saman määräyksen perusteella enintään 15 kerralta kahden vuoden sisällä. Sosiaali- ja terveysministeriön alun perin tekemässä luonnoksessa tämä kohta oli määritetty siten, että korvausta maksettaisiin kahdeksalta kerralta vuoden sisällä. Pidämme alkuperäistä rajausta parempana. Sitä käytettäessä voitaisiin hoitoa antaa sellaisessa rytmissä, jossa hammaslääkäri näkisi potilaan kahden vuoden välein ja suuhygienisti tarkastaisi potilaan välivuotena.
Suomen Hammaslääkäriliitto ry
Pirkko Grönroos, puheenjohtaja Matti Pöyry, toiminnanjohtaja