22.9.2008: Lausunto hallituksen esityksestä Eduskunnalle uudeksi yliopistolainsäädännöksi

Akavalle

Suomen Hammaslääkäriliitto esittää lausuntonaan seuraavaa.

Yliopistolain tavoitteena on luoda taloudellisen ja hallinnon autonomian vahvistamisen avulla nykyistä paremmat toimintaedellytykset yliopistolle siten, että opetus- ja tutkimustoiminnan laatu ja vaikuttavuus paranisivat sekä kilpailukyky ja menestyminen kansainvälisessä toiminnassa lisääntyisivät.

Tämä edellyttää riittävää valtion rahoituspohjaa, joka kattaa lakisääteiset tehtävät, jotta opettajaresurssit ovat oikeassa suhteessa asetettujen tavoitteiden kanssa. Tämä pitää huomioida jo siirtymävaiheessa.

Mm. asetus korkeakoulujen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista on tarkoitus kumota ja luonnoksessa esitetään, että pätevyysvaatimukset jätettäisiin johtosäännöllä määrättäväksi. Esitämme, että yhtenäisen käytännön vuoksi pätevyysvaatimukset ainakin opetushenkilöstön osalta tulee jatkossakin säätää asetuksella.

Lakiluonnoksessa todetaan, että muutosvaiheessa henkilöstön asema turvataan. Henkilöstön siirtyminen tulee turvata laissa noudattaen liikkeen luovutuksesta säädettyjä menettelytapoja. Palvelussuhteen muodoksi esitetään työsopimussuhdetta, josta säädetään työsopimuslaissa. Tämä periaate on puollettavissa siitä syystä, että määräaikaisten palvelussuhteiden lukumäärä saataisiin laskuun. Työsopimuslaissa on tarkkaan säädelty määräaikaisten työsopimussuhteiden perusteista, jolloin myös yliopistoissa pääperiaatteeksi tulee palkata henkilöstö vakituiseen palvelussuhteeseen.

Koska neuvotteluoikeudet tulevat siirtymään yliopistoille, työnantajan järjestäytyminen on tärkeää ratkaista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta sopimustoiminta voi jatkua keskeytyksettä. Yhtenäisyyden vuoksi palvelussuhteen ehtojen rakenne ja perustaso tulee turvata valtakunnallisella työehtosopimuksella.

Yhteistoimintaperiaatteet, jotka turvaavat henkilöstön mahdollisuudet vaikuttaa omaa työtään ja työympäristöään koskevien päätösten valmisteluun, tulee määritellä laissa.

Eläketurva esitetään säilytettäväksi ennen vuonna 1980 syntyneillä henkilöillä, mutta vain siinä tapauksessa, että henkilö on eläketapahtumaansa saakka jatkuvassa työsuhteessa yliopistoon tai valtioon. Esitämme lievempää muotoa tähän yhtäjaksoisen palvelun vaatimukselle esimerkiksi siten, että yhtäjaksoisuuden ei katsota katkenneen, jos palvelussuhteiden väliin jäävä aika on enintään 30 kalenteripäivää.

Suomen Hammaslääkäriliitto ry

Pirkko Grönroos, puheenjohtaja
Ritva Ahti, neuvottelupäällikkö

 

  Palaute Ohjeet Sivukartta
Suomen Hammaslääkäriliitto 2007