11.5.2004: Suomen Hammaslääkäriliiton kanta hallituksen esitykseen laeiksi kansanterveys- ja erikoissairaanhoitolakien ja eräiden muiden lakien muuttamisesta

Eduskunta, Sosiaali- ja terveysvaliokunta
Kuulemistilaisuus: HE 77/2004

Yleistä lakiesityksistä
Tavoite lakimuutoksille on hyvä: yhteisymmärryksessä potilaan kanssa suunnitellaan yksilöllisen tarpeen mukainen hoito, jonka potilas saa kohtuuajassa. On tärkeätä, että nämä periaatteet koskevat myös suun terveydenhuoltoa.
Suun terveydenhuollon ominaispiirteet ja sen nykyinen palvelurakenne poikkeavat kuitenkin muusta terveydenhuollosta niin paljon, että tämä on otettava huomioon arvioitaessa säädösten toteuttamismahdollisuuksia suun terveydenhuollossa. Järjestelyjen toteuttaminen edellyttää suun terveydenhuollossa lisäresursseja sekä kunnalliseen hoitoon että sairausvakuutuksen rahoitukseen.

Nykytilasta
Suun terveydenhuolto on edelleen melkoisessa muutoksessa 1.12.2002 toteutetun hammashoitouudistuksen jäljiltä, jolloin sairausvakuutus- ja kansanterveyslakeja muuttamalla suun terveydenhuolto saatettiin tasavertaiseen asemaan muun terveydenhuollon kanssa. Tällä uudistuksella koko väestö tuli yhteiskunnan tukeman hammashoidon piiriin. Valtion ja kuntien lisäpanostus hammashoitoon päätettiin kanavoida niin, että aikaisemmin sairausvakuu-tuskorvausten ulkopuolella ollut väestö tuli korvausten piiriin ja lisäksi niin, että terveyskeskuksilla aikaisemmin ollut mahdollisuus rajata hoitoon otettavia iän perusteella kiellettiin. Näillä järjestelyillä potilaille haluttiin antaa mahdollisuus valita hoitopaikakseen joko terveyskeskus tai yksityisvastaanotto.
Yli 18-vuotiaista vähän yli miljoona on käyttänyt vuosittain yksityishammaslääkäreiden antamia palveluja ja vähän alle miljoona terveyskeskuspalveluja. Palvelutarjonta on muotoutunut tällaiseksi, koska kunnallinen hammashoito oli aikaisemmin säädetty koskemaan vain osaa väestöstä ja kuntien hammashuoltohenkilöstö siihen tarpeeseen mitoitettu. Hammashoitouudistuksen kaikki laskelmat perustuivat siihen, että uudistuksen jälkeenkin noin puolet aikuisista hoidetaan terveyskeskuksissa ja puolet yksityisvastaanotoilla. Myös kuntien valtionosuuksien ja Kelan rahoitusosuuden lisäys laskettiin tältä pohjalta. Yksityinen sektori ei siis hammashoidossa ole vain täydentävässä roolissa, vaan merkittävä osa väestöstä käyttää yksityisiä suun terveydenhuollon palveluja.
Kunnallisen hammashoidon piiriin kuuluvien ikäryhmien laajennus vuonna 2001 ja ikärajojen kokonaan poistuminen 1.12.2002 on kuitenkin lisännyt huomattavasti ennusteita enemmän aikuisten hakeutumista terveyskeskusten hammashoitoon. Tästä syystä varsinkin isoihin kaupunkeihin on tullut pitkiä jonoja ja potilasruuhkaa. Joissain kunnissa tätä ruuhkaa on pyritty hoitamaan ostamalla palveluita yksityissektorilta, mitä myös viranomaiset ovat suositelleet keinoksi purkaa jonoja. Kokeilut eivät kuitenkaan ole olleet kovin onnistuneita, koska pitkäaikaisiin hoitosuhteisiin pohjautuvan hyvän perushammashoidon toteuttamista lyhytaikaisilla ostosopimuksilla ei ole pidetty kovin toimivana vaihtoehtona. Niiden osuus palveluista on jäänyt vain yhteen prosenttiin.
Kautta maan niin kuntien johtavilta hammaslääkäreiltä kuin muiltakin terveyskeskusten hammaslääkäreiltä saatu viesti on se, että terveyskeskukset eivät millään tehostamiskeinoilla ja toimintakäytäntöjen muutoksilla voi hoitaa kaikkia hoidon tarpeessa olevia potilaita. Siten sairausvakuutuskorvauksilla on suun terveydenhuollon palvelujärjestelmän kokonaisuuden kannalta keskeinen rooli. Tämän ovat tuoneet esiin myös suurten kaupunkien terveydenhuoltopalveluista vastaavat kaupunginjohtajat.

Vaikuttavan ja kustannus-hyötysuhteeltaan hyvän hammashoidon periaatteet
- Toiminta perustuu hammas- ja suusairauksien ennalta ehkäisyyn. Tämä koskee niin yhteiskunnallista päätöksentekoa (esimerkkinä koulujen karkki- ja limsa-automaatit, jotka ohjaavat lapsia tekemään terveyden kannalta vääriä valintoja) kuin yksittäistä suun terveydenhuollon ammattihenkilöä.
- Toiminta perustuu pitkäaikaisiin hoitosuhteisiin ja säännölliseen kokonaishoitoon. Tutkimukset osoittavat, että näin saavutetaan paras hoidon vaikuttavuus ja kustannus-hyötysuhde. Suurin osa hammas- ja suusairauksista on luonteeltaan pitkäaikaissairauksia. Näitä sairauksia esiintyy väestössä edelleen paljon. Tällaisten sairauksien hyvä hoito edellyttää säännöllisyyttä, hoidon oikea-aikaisuutta ja hoitoa samalla hammaslääkärillä. Hoidon jaksottaminen saattaa merkitä hoitotoimenpiteiden vaikeutumista, palautumattomia muutoksia potilaan terveydelle ja lisääntyviä kustannuksia. Varhaishoito säästää kustannuksia.

Hallituksen esityksen sisältämät uhkat suun terveydenhuoltopalveluille
- Terveyskeskuksiin yritetään mahduttaa enemmän potilaita kuin siellä kohtuudella pystytään hoitamaan. Tällöin hoito painottuu ensiaputyyppiseen toimintaan, jolloin säännöllisyyteen ja suusairauksien varhaishoitoon perustuva hoitomalli rapautuu.
- Hammashoidon minimitaso määräytyy liian alhaiseksi ja vaikutus on kuten edellä.
- Käytössä on monia hyviä työnjakomalleja hammaslääkäreiden ja hoitajien välillä. Työnjakoa edelleen kehitettäessä täytyy kuitenkin muistaa, että on harhaa olettaa työnjaon tuovan merkittäviä tehokkuuslisäyksiä.
- Hoidon jaksottaminen ei toimi patenttiratkaisuna, jolla hoidon saatavuusongelma voidaan ratkaista. Hoitoja voidaan jaksottaa silloin, kun se on potilaan kannalta hyväksyttävää. Hyvää hoidon jaksottamista on esimerkiksi recall-kutsujärjestelmä, jossa hoitoväli määritetään yksilöllisesti kunkin potilaan tilanteen mukaan.

Hyvän hammashoidon turvaaminen koko väestölle
- Palvelujärjestelmä rakennetaan niin, että kunnalliset ja yksityiset hammashoitopalvelujen tuottajat lasketaan mukaan resursseihin.
- Väestöllä tulee olla aito vapaus valita hoitopaikkansa. Tällä hetkellä näin ei ole, koska hoidon hinta ohjaa valintoja ja potilaita hakeutuu terveyskeskukseen enemmän kuin niissä pystytään hoitoa antamaan. Potilaiden omavastuuosuus tulee saada likimain yhtä suureksi hoitopaikasta riippumatta.
- Suurella osalla väestöstä on hammas- ja suusairauksia ja näistä suurin osa voidaan luokitella kroonisiksi. Kroonisten sairauksien hoidossa on tärkeää paitsi potilaan itsehoito, säännöllinen hoitokontakti ammattihenkilöön. Uudistuvan lainsäädännön täytyy turvata väestölle tällaisen järjestelmän olemassaolo.
- Järjestelmän täytyy olla myös sellainen, että eniten hoitoa tarvitsevat sekä saavat hoitoa että myös ohjautuvat hoitoon. Hammaslääkärillä täytyy edelleenkin olla oikeus ja mahdollisuus etusijaistaa potilaita ja myös po-tilasryhmiä.
- Mielekkään ja järjestelmällisen kokonaishoidon säilyttäminen terveyskeskushammashoidon peruselementtinä turvaa parhaiten hammaslääkäreiden ja muun henkilökunnan pysymisen ja hakeutumisen työhön terveyskeskuksiin.

Suusairauksien erikoissairaanhoidon palvelut
Suun terveydenhuollossa erikoissairaanhoito ja hoidon porrastus ovat edelleen toteuttamatta, koska keskussairaalatasolla suun erikoissairaanhoidosta puuttuvat tarvittavat resurssit. Monessa keskussairaalassa toimii vain yksi suu- ja leukakirurgi, jolloin oikomishoito ja muu kliininen hammashoito eivät ole lainkaan edustettuina. Nämä pienet yksiköt ovat haavoittuvia ja työ niissä on raskasta. Palveluja järjestettäessä on otettava huomioon kaikki suun alueen erikoisalat.
Jo voimassa olevakin lainsäädäntö edellyttää, että sairaanhoitopiirin kuntayhtymien olisi pitänyt järjestää väestölle tarpeelliset erikoissairaanhoidon palvelut myös suusairauksien osalta.
Hammaslääkäriliitto pitää tärkeänä, että keskussairaaloiden suun erikoissai-raanhoidon resursseja lisätään. Lisäresursseja tarvitaan nykyisten jonojen purkamiseksi ja odotusaikojen pitämiseksi hallinnassa jatkossa.

Suomen Hammaslääkäriliitto ry.

Liisa Luukkonen, puheenjohtaja
Matti Pöyry, toiminnanjohtaja

 

 
  Palaute Ohjeet Sivukartta
Suomen Hammaslääkäriliitto 2005