6.2.2001: Suomen Hammaslääkäriliiton lausunto Kansaneläkelaitokselle luonnoksesta hammashoidon ohjekirjaseksi

Hammaslääkäriliitto pitää tärkeänä, että 1.1.2001 voimaantulleisiin uusiin nimikkeisiin voidaan pikaisesti tehdä muutoksia, jotta tämän hetkistä tilannetta paremmin voidaan varmistaa potilaille oikeudenmukaiset korvaukset. Osin näitä muutoksia voitaneen tehdä Kelan omilla tulkinnoilla, osin muutokset täytyy saada myös Stakesin ylläpitämään luokitukseen.

1. Parodontologista hoitoa on usein tarpeellista antaa yhtäjaksoisesti pitemmän aikaa, esimerkiksi tunnin verran. Tällaisen käynnin osalta korvaukset laskivat erittäin merkittävästi toteutetun muutoksen myötä. Pitkät käynnit ovat perusteltuja esimerkiksi silloin, kun potilas hakeutuu hoitoon pitkän matkan takaa sekä myös siksi, että tavanomaista pitempien hoitokäyntien avulla voidaan laskea potilasvaihtoihin kuluvaa aikaa ja kustannuksia.

2. Vastaava ongelma aikaveloitusten liian harvan jaon osalta on myös juurihoidoissa. Ei ole Oikeudenmukaista, että potilaan saama korvaus on 60 minuutin toimenpiteestä yhtä suuri kuin 30 minuutin; hammaslääkärin veloitus kun ei kuitenkaan ole näissä tapauksissa sama.

3. Hampaiden poistojen korvausluokitus on aivan liian harva: koodien EAB00 ja EAB10 väliin on saatava aiempaa "vaikeaa hampaan poistoa" vastaava koodi.
Samoin leikkauksellisissa hampaiden poistoissa tulisi olla eri vaativuustasoja.

Hampaiston saneerauksessa (1 x EBA15) korvaus on neljää hammasta poistettaessa matalampi kuin kolmen hampaan poistossa (3 x EBA00).

4. Veteraanien korvauksissa tulisi irtoproteeseilla olla kaksi vaativuustasoa.

5 Veteraanien korvauksissa tulisi pintakiinnitteisillä silloilla olla eri laajuustasoja.

6. Sähköveitsellä tehdylle gingivektomialle ei ole mitään koodia.

7. Juurikanavien lääkehoito SGC00. Korvausluokitus on liian matala (83 mk) ja sovellutusohjeessa ei ole mainintaa "kultakin hampaalta".

8. Vihlovien hammaskaulojen käsittelyyn ei ole koodia.

9. Ensiapuhoitoon ei ole koodia, jos hammas ei ole märkivä. Ainoa
koodi, joka löytyy on WYA10, jonka yhteydessä ei saa käyttää muita
toimenpidekoodeja, kuten esim. puuduttaa. Miten koodittaa, kun potilas
tulee pulpiittisen hampaan kanssa ja kanavia ei ehdi avata, mutta tehdään lääkitys ja puudutus.

  Palaute Ohjeet Sivukartta
Suomen Hammaslääkäriliitto 2007