Uudistetut potilasesitteet tutuiksi

Julkaistu: 
14.11.2017

Tule tutustumaan uudistettuihin Hammaslääkäriliiton Kustannuksen potilasesitteisiin Hammaslääkäripäivillä.

– Uudistettuja ja samalla päivitettyjä esitteitä on jo 15, esimerkiksi Aftat, Hampaiden kiinnityskudossairaudet, Diabeetikon suunhoito, Suun kuivuus sekä uuden nimen saanut Kipua puremalihaksissa tai leukanivelissä? Mistä apu? Tarkoituksena on päivittää kaikki esitteet tämän ja ensi vuoden aikana, kertoo toimistosihteeri Tiina Kokkonen.

Kaikkien esitteiden sisällöt on tarkastanut ja päivittänyt kunkin alan erityisasiantuntija.

– Uudistamis- ja päivitysprojektiin lähdettiin, koska esimerkiksi suun limakalvosairausesitteitä ei ole juurikaan päivitetty niiden ilmestymisen jälkeen (2004). Samalla päädyttiin päivittämään koko esitevalikoima ja modernisoimaan ne myös ulkoasultaan. Näin saadaan kaikille esitteille yhtenäinen ulkoasu, kehuu Kokkonen.

Esitetilaukset on helppo tehdä joko verkkokaupan kautta tai sähköpostitse tilaukset@hammaslaakariliitto.fi.

– Ja toki aina voi soittaa, Tiina Kokkonen kannustaa.

Tule tutustumaan uusittuihin potilasesitteisiin Hammaslääkäripäivien järjestötorille liiton osastolle (2m21)!

Custom addthis block